Olin tosiaan tilannut Noviltalta lankoja ennen tänne lähtöäni ja äiti lähetti ne minulle tänne. Tarkoitus olisi neuloa n.130x160cm kokoinen torkkupeitto. Paketin mukana oli myös englannin kielioppikirja, jos rupeaisi hieman opiskelemaan sitäkin. Oli ihanaa saada postia tänne! Kiitos äiti! Päivien ohjelmassa tulee siis varmastikin olemaan tulevina viikkoina neulomista ja lukemista. Tällä viikolla olen muutenkin lukenut. Työn alla on nyt Cecilia Ahernin Lahja. Olen ollut tähänkin kirjaan todella tyytyväinen.
Eilen tein myös tunnukset LoveFilm.com:iin, Maijalla oli sinne lahjakortti jonka voisin käyttää. Kahden kuukauden ajan saan kotiin ilmaiseksi vuokraelokuvia. Ne tulevat postissa ja täytyy laittaa vain palautuskuoressa takaisin. So easy!
Huomenna pitäisi myös paistaa aurinko ja on pakko saada itsestäni irti jotain muuta kuin kotona istumista.
Tästä se sitten lähtee... Saa hetken tehdä, että näyttää peitolta. |
Tällä viikolla olen myös miettinyt harrastuksia. Harrastuksissa tapaisi ihmisiä, mutta mita rupeaisin harrastamaan. Suomessakaan en ole oikeastaan pariin vuoteen harrastanut mitään, muuta kuin itsekseni neulomista. Säälittävää. Liikunta on ollut osa elämääni ja olen miettinyt salilla käymistä. Sitäkään en vain ole saanut aikaiseksi. Olen käynyt salilla elämäni aikana ehkä neljä kertaa. Lenkkeily olisi hyvä vaihtoehto minulle, mutta sitä kautta harvoin tutustuu ihmisiin. Arg, liian vaikeaa.
Huomenna onkin taas jo perjantai ja viimeinen työpäivä tältä viikolta. Tämä viikkokin on mennyt tosi nopeasti ja siitä onkin jo melkein kolme viikkoa kun tulin tänne eli pyöristettynä lähemmäs kuukausi. APUA! 1/7 ajastani täällä on kulunut ja olen enimmäkseen ollut vain kotona. Tänän on pakko tulla muutos.
Ajatukset tosiaan lentelee!
2 kommenttia:
Cecelia Ahernin kirjat on huippuja! Ja mä aattelin kysäistä, et olitko menossa äänestämään heti kymmeneltä huomenna? Ettei sitten mennä ristiin:)
Niin on, mun tähän astinen lemppari on P.S. Rakastan sinua. Ja joo oon menos heti kymmeneks sinne kun Kira menee sinne suomikoulun tunneille ja ne kestää muistaakseni 10-12. Et sillon oon sielä. Todennäkösesti lueskelen jotain kirjaa tai neulon. Ku tuskin siel mitään kummallis happeninkii on.
Lähetä kommentti