It's wonderful to be home

Täällä sitä nyt sitten ollaan, kotona, Suomessa! Matka sujui kaikin puolin hyvin, vaikkakin kahden autossa vietetyn yön ansiosta väsymys, niska ja selkäsärky on aikamoinen.

Startattiin siis maanantai aamuna Worthingista kotimatkalle, välietappina ensimmäiseksi Brighton. Käytiin katsomassa Brighton Pier, Paviliongin puutarha, kaupungin pikkukujia ja ennen pitkää automatkaa tietysti myös syömässä. Kolmen aikaa iltapäivällä jatkoimme matkaa Doveriin, rantateiden kautta. Mukavampi ajella pienempiä teitä, joilla näkymätkin ovat ainakin 100 kertaa paremmat kuin moottoriteillä. Ja MINÄ ajoin, myös tämän matkan. Ajatus vasemmalla puolella tietä ajamisesta tuntui todella oudolta, mutta ei se sitä loppujen lopuksi ollutkaan. Olihan siinä väärän puoleisen liikenteen seassa elänyt jo puoli vuotta. Lähinnä ajatus oikealla puolella ajamisesta tuntui oudolta. Nopeasti kaikkeen tottuu. Isäkin joutui Ranskassa miettimään, että kumpaanhan suuntaan tätä liikenneympytää nyt kuuluu ajaa. :D

Englannin Doverista siis lauttalaivalla Ranskan Calaisiin ja matka jatkui yötä vasten Ranskan, Belgian ja Hollannin kautta Pohjois-Saksaan. Matka minulla ja Ellalla sujui joutuisasti takapenkillä nukkuessa. Vaikka saihan sitä asentoa muutaman kerran hakea ja vaihtaa, ja silti selkä, jalat ja niska olivat kipeät.
Aamupalalle pysähdyimme Eckernfördeen, josta matkaa jatkoimme Kappelniin. Päivää päädyimmekin siellä viettämään reiluksi pariksi tunniksi ihanalle hiekkarannalle ja kaikki muut paitsi Ella uskaltautuivat uimaan virkistävään Itämereen. Päivä oli ihanan lämmin, asteet nousivat lähemmäs +30. Jokainen taisi nukkuakin rannalla pienet päikkärit ja oli hyvä jatkaa matkaa Flensburgiin syömään. Kaikki paikat, joissa Saksassa pysähdyimme olivat meren rannalla ja matkat näiden välillä taitoimme luonnon kauniita teitä pitkin ja vältimme tylsiä moottoriteitä.

Kappelnin hiekkarannalla

Päivä oli kääntymässä jo illan puolelle ja oli aika jatkaa matkaa Tanskan kautta Ruotsiin. Laiva lähtisi seuraaavava aamuna Tukholmasta 7.10 kohti Turkua. Ajoimme Tanskassa Nye Lillebæltsbroen, Storebeæltsbroen (Ison-Beltin) ja Juutinrauman siltojen kautta, sen sijaan, että olisimme käyttäneet lauttaa ja oikaisseet. Siltojen ylityksen jälkeen olimmekin jo Ruotsin puolella Malmössa. Siltoja ylittäessämme näimme mahtavan auringon laskun.

Storebeæltsbroe

Juutinrauma

Ilta alkoi siis hämärtymään, mutta matkaa täytyi jaktaa kohti Tukholmaa. Kuski vaihtui pariin otteeseen matkan aikana, eli minäkin pääsin taas ajamaan. Ruotsissa ajaminen tuntui aika samalta kuin Suomessa. Tiet olivat hiljaisia (tietenkin kun ollaan yöllä liikenteessä), mutta liikenne merkin ja liikenne kulttuuri ovat melko samanlaiset ja maisematkin alkavat tuntua kotoisilta. Yö taittui siis auton ratissa. Tämä yö oli huomattavasti rankempi kuin edellinen (yllätys, jos täytyy ajaa eikä saa nukkua :P). Nukuin yön aikana korkeintaan tunnin, kun pysähdyimme yhdelle huoltoasemalle ja sitten täytyi jo jatkaa. Päästiin lopulta Tukholman Värtan satamaan, missä sai taas hieman torkkua ennen laivaan pääsyä. En muista milloin olisin ollut niin väsynyt kuin eilen! Meillä kun ei ollut hyttejäkään niin ei auttanut muu kuin nukkua laivan penkeillä (ja saada niska vielä vähän kipeämmäksi). Yhdentoista tunnin päästä Silja Europa rantautui Turun satamaan ja voitiin aloittaa viimeinen automatka kotiin, Mäntsälään. Pari tuntia ei tuntunut missään reilun vuorokauden autossa istuskelun jälkeen. Illalla, hieman ennen kymmentä päästiin kotiin. Eipä sitä oikein vieläkään tajua, että nyt tänne on tultu jäädäkseen, eikä ole menossa enää Englantiin takaisin. Hetki menee ehkä totutellessa tähän Suomen arkeen. Illalla käytiin vielä nopeasti saunassa (ihanaaaa!!!!) ja sitten pääsi nukkumaan omaan sänkyyn, puhtaana puhtaisiin lakanoihin. Mukava, mutta raskas kotimatka takana.
Mutta on tämä vaan niin outoa olla täällä, hyvässä mielessä!


Nyt toivotaan, että ilmat täälläkin paranisi (Englannissa nyt siis helteet, eikä sateista tietoakaan!) ja pääsisi nauttimaan tästä parin viikon lomasta oikein kunnolla ennen töiden alkua. Mä olen nyt kyllä aika onnellinen! 
Englannissa ollessani sain paljon uusia kokemuksia ja näin monia uusia paikkoja! Kaikesta en ole tänne edes pystynyt/kerennyt kertomaan, kun on tapahtunut niin paljon kaikkea. Nyt yhtä suurta kokemusta rikkaampana kohti uusia seikkailuita ja sen myötä tämän "päiväkirjan" matka myös päättyy.


Saa nähdää mihin tämä elämä viel kuljettaa!

the last day!

Jee! Äiti, iskä ja Ella ovat täällä! Eilen pörrättiin koko päivä Lontoossa ja täällä paistaa AURINKO! Nyt pakkaillaan autoa valmiiksi ja suunnataan vielä Brightoniin ja sieltä sitten Doveriin lautalle. Voipi olla, että mä koitan ajaa Brightoniin (saa nähdä mitä tulee!). Reittisuunnitelmat muuttuivat sen verran, että lähdetään tänään iltalautalla ja ajetaankin Tanskan ja Ruotsin kautta. Ruotsista otetaan sitten laiva turkuun. Keskiviikko iltana pitäisi siis olla jo Suomen kamaralla. Jeeee! :) Pian nähdään. Viimeisen päivityksen teenkin sitten Suomesta. Toivottavasti matkamme Suomeen menee ongelmitta. Wish me luck for driving. :/ Ihana kun auringon pitäisi paistaa taas koko päivän!

Tässä se sitten oli

Mitäpä tässä voi sanoa. Nyt istun kotona yksin, kun Maija on viemässä Kiraa isänsä tapaamispaikalle. Tässäkö tämä nyt oli. Vielä eilen tuntui niin kaukaiselta tämä lähteminen. Oli sellainen olo, että tulen olemaan täällä vielä ainakin kuukauden. Nyt tulisi vain tavallinen viikonloppu ja ensi viikolla veisin Kiran taas kouluun. Mutta tässä sitä sitten ollaan. Loman alussa. Koulukin päättyi ja sain todistuksen miellyttävillä arvosteluilla. Vähän siivoilinkin, että äidin, isän ja Ellan olisi mukavampi tulla ja pitäisi kai ruveta pikkuhiljaa pakkailemaankin. En voi uskoa, että nyt pitäisi tulla Suomeen, vaikka tottakai olen sitä toivonut. Tämä paikka vaan on ollut mun koti viimeisen puoli vuotta. Pää on aivan tyhjä. Mulla on ollut aivan uskomaton puoli vuotta ja koen olevani etuoikeutettu kun oon saanut asua ulkomailla ja mitä mahtavimmassa perheessä. Suosittelen au pairiksi lähtemistä siis kaikille. Täällä on niin hiljaista kun ketään ei ole kotona, vaikka olenkin siihen tottunut, mutta hiljaisuus on nyt erilainen.Tiistaina mä lähden täältä enkä tule enää takaisin. Hmmmh. Olen saanut tutustua niin moniin ihaniin ihmisiin koulussa. Heitä kaikkia tulee niin ikävä! En haluaisi alkaa pakkaamaan, mutta kai se täytyy. Viimeistään sitten maanantaina. Mihin mä saan edes nämä kaikki tavarat. Kotimaa odottaa ja sinne on palattava, mutta ehkä vain hetkeksi tai ainakin vuodeksi. Eihän sitä tiedä mitä vielä keksii. Olisi ihana asua vielä ulkomailla. Ehkä Ruotsi tai Australia. Mulla on sellanen olo, että en vaan pysty pysymään paikoillani. Mä haluan matkustaa! Pian nähdään, kaikki rakkaat! Mutta on tämä sitten niin haikeaa!

My last week is running.

Viikko on mennyt todella nopeasti. On ollut niin paljon tekemistä, ettei mitään kuulumisia ole tänne kerennyt kirjoittamaan. Huomenna on mun viimeinen työpäivä ja Kira lähteekin iltapäivällä jo isänsä luokse. Tänään oli siis viimeinen meidän Englannin perheen yhteinen ilta. Tuntuu aika haikealta. Syötiin pitsaa ja vaihdettiin lahjoja, ja minä ja Maija aikuisten tapaan lapsellisesti itkettiin kortteja lukiessa. Annoin Kiralle ja Maijalle muistoksi valokuva-albumin johon oli koonnut erilaisia tapahtumia täällä oloni ajalta.

Tämän viikon arki-illat on siis mennyt lähinnä albumin kokoamisessa. Eilen olin viettämässä viimeistä iltaa koulukavereiden kanssa koululla ja sielä suunnattiin syöminkien jälkeen pubiin vielä parille. Kaikesta huolimatta olin ajoissa kotona. Tänään käytiin Kiran ja hänen luokkakaveri Amyn kanssa P.L.A.Y.:ssa (=hoplop). Iltapäivä meni siis aika leppoisasti tyttöjen juostessa ja leikkiessä ja minun lukiessa lehtiä.

Viime viikonloppu oli täysin ohjelmoitu ja myös maanantai iltapäivä.
Lauantaina suuntasimme Maijan ja Kiran kanssa Arundeliin, naapuri kaupunkiin ja siellä Arundelin linnaan. Harmiksemme koko päivän yllättäen satoi emmekä päässeet kunnolla tutustumaan linnan puutarhoihin joita olen kovasti kuulut kehuttavan. Joka tapauksessa linna oli aivan älyttömän upea, ja siis aivan oikean perinteisen linnan näköinenkin. Lisäksi se on vielä Norfolkin herttuan ja hänen perheensä käytössä (ilmeisesti loma-asuntona). Arundelin linnan voi bongata myös Lumikki ja metsästäjä elokuvasta.

Sunnuntaina lähdin muutaman koulukaverin kanssa (lopulta meitä oli 10 :P) Isle of Wight:lle. Saari tunnetaan kilometrien pituisesta valkoisista rannoistaan, kallioistaan ja kuvankauniista kylistään. Olimme päättäneet, että suuntaamme katsomaan saaren valkoisena hohtavia kallioseinämiä, jotka sijaitsivat tietysti aivan toisella puolella saarta. Vaikka kulutimmekin päivän aikana noin kuusi tuntia erilaisissa kulkuneuvoissa (junassa, lautalla ja bussissa) oli paikka aivan näkemisen arvoinen ja kun sehän on se saaren The -juttu. Yllätyksekseni kallioiden välittömästä läheisyydestä löytyi pari raketin laukaisupaikkaakin. Eipä ollut käynyt mielessäkään. Lisäksi kunignatar Viktorialla oli saarella hänelle hyvin tärkeäksi tullut kesäasunto.

Seuraavaa kertaa silmällä pitäen täytyy varata vähintään kokonainen viikonloppu saarella olemiseen. Se oli niin ihana. Siellä olisi ihana asua! Eikä Portsmouth, kaupunki josta lautta saarelle lähti, vaikuttanut myöskään yhtään hullummalta shoppailu paikalta (=paljon outlet myymälöitä).

Maanantaina täällä Worthingissä tapahtui jotain ennen näkemätöntä. Nimittäin Olympia soihtu kulki kaupungin läpi. Tapahtumaa oli tietysti tullut seuraamaan koko kaupunki. Ihmettelenkin, että jos nyt ei ole innostunut Olympialaisista niin ei koskaan. Siinä oli oikein karnevaali tunnelmaa, kun ensin sponsoreiden bussin ajoivat edellä ja kuulutettiin kuinka kauan menisi, että olympiatuli on kohdallamme. Siinä oli jotain jännää, hienoa fiilistä. Vaikka itse olympiatulen ohi juokseminen ei tietenkään kestänyt kauaa.

Nyt on enää alle viikko siihen, että olen jo Suomessa. Itse asiassa viikon päästä olen jo Pipe Festissä kavereiden kanssa. :) Lauantaina äiti, isä ja siskoni tulevat ja vihdoin on luvattu selkeneviä ilmota tosi, eiväthän ne enää hirveästi auta kun mä olen jo lähdössä. Taitavat sateet seurata mua Suomeen. Ensi viikoksi tänne on nimittäin lupailtu reiluja hellelukemia. Joka tapauksessa, outoa, mutta toisaalta ihanaa päästä taas kotiin, Suomeen. Vaikka Englannista onkin tullut mulle kuin toinen koti. Saa nähdä mihin elämä vielä johdattaa. Olisi nimittäin vielä ihana asustella jossain muuallakin kuin Suomessa. Australia olisi aika kiva. We'll see! Enää kuusi päivää!

Mikä kesä?!

Ihan mukava tämä Englannin kesä, siis kun se ei ole vielä edes alkanut. Kuvat viime sunnuntailta, mutta tälläkin hetkellä aivan samanlainen P**** sää, terästettynä ukkosella.
Ihan jees jos joskus sataa, mutta kun ei nyt tuu kovin äkkiä mieleen päivää, jolloin ei olis satanut.

Eikä tulevatkaan päivät näytä kovin lupaavilta. 

Erilaisia juhlia

Eilen, lauantaina, Kiran koululla järjestettiin Summer Fair -tapahtuma. Vastuujärjestäjänä oli Heene Helping Hands eli paikallinen vanhempaintoimikunnta. Kesäjuhla kesti kolmisen tuntia ja käväisin paikalla aistimassa hieman viimeisen tunnin meininkejä. Yllätyin siitä, kuinka suuresta tapahtumasta oli kyse. Oli jos jonkinlaista kilpailua, orkesteri, tanssiesitys, kahvio (suolaisilla ja makeilla syömingeillä), arpajaiset, pomppulinna, ja mitähän vielä. Koulun piha vilisi innoissaan olevista lapsista ja iloisista vanhemmista. Ilmasta oli ennustettu epävakaista, mutta päin vastoin se pysyikin sateettomana aina siihen asti kunnes aikaa oli n.40jäljellä. Oli kiva päästä paikanpäälle katsomaan millaisia tapahtumia täällä päin kouluissa järjestetään. Voisipa tuolta pari kilpailuideaa Suomeenkin tuoda. Teemana Summer Fair:ssa oli Olympialaiset (yllätys yllätys). Täytyypä myös mainita, että siellä oli tarjolla ihan älyttömän hyvää kotitekoista limua. NAM!

Tänään ollaankin oltu "hartaissa" tunnelmissa, sillä meidän perheen kuopus, ihana pikkusiskoni pääsi ripille. Tietysti harmittaa, että olen täällä enkä päässyt mukaan juhlimaan ja todistamaan paikan päälle kun siskoni nauttii ensimmäisen ehtoollisensa ja loistaa prinsessana. Onneksi teknologian ansiosta pääsin edes hieman konfirmaatiotilaisuuden tunnelmiin, kun poikaystäväni kuvaili sitä puhelimellaan skypeen. Kuvan- tai äänen heikosta laadusta huolimatta pysyin hieman kartalla missä mennään ja kuulin kuinka ripariryhmä lauloi todella kauniisti laulun Laula ihmisille. Ja siinä kohtaahan täällä kyyneleet vierivät poskia pitkin.
Sen jälkeen tuli sellainen olo, että en mä halua täällä vain istua pääsemättä mitenkään olemaan osa mun siskon juhlaa. Niimpä aloin väsäämään pientä onnentoivotusta kuvien kautta. Selailin tietokoneeni kätköistä kuvia pikkusiskostani ja laitoin ne diaesitykseksi, musiikki taustalla soiden. Lisäksi kuvasin pienen tervehdys viestin. Lähetin ne sitten isälle sähköpostiin ja soitin hänelle, että näyttäisi ne Ellalle ja juhlaväelle. Eipä varmaan tarvinutkaan yrittää kuin kymmenen kertaa kuvata tuota tervehdytä kun aina rupesi niin kovasti itkettämään. Olisi ollut niin kiva olla paikan päällä! Mutta näin sain ainakin lähetettyä onnentoivotukseni hieman konkreettisemmin kuin vain puhelinsoitolla. Mulla on tosi ihana sisko! <3 ja muutenkin perhe. Erityisesti tällaisina merkittävinä päivinä ikävä puskee pintaan. Onneksi siskoni piti videoista! Ja, pian nähdään!

Tasan kuusi vuotta sitten mun rippijuhlissa.
Tuo neiti on mulle aina tuollainen pieni, vaikka kuinka yrittäisi kasvaa!

Ordinary week

Arki on jälleen vaihtumassa viikonloppuun ja viikko onkin ollut aika tavanomainen, vaikkakin se on välillä tuntunut matelevan oikein kunnolla ja ajatukset ovat ovat lennelleet myskyn tavoin. Ja yllätys yllätys tällä viikolla on satanut. How can I describe my feelings about the weather? I hate it! 

Sateista huolimatta viikkoon on sisältynyt paljon kaiken näköisiä uutisia. Ensinnäkin maanantaiset opiskelupaikka uutiset, joiden kanssa en tiennyt mitä tekisin. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että vietän vielä vuoden kotikonnuilla. Laitoin nimittäin eilen hakemuksen Pornaisten kunnalle iltapäivätoiminnanohjaajan paikasta ja tänään sähköpostiini oli tullut viesti, että sain paikan! Täysipäiväinen opiskelijaelämä saa siis vielä odottaa ainakin vuoden päivät ja teen töitä ja suoritan avoimessa yliopistossa kasvatustieteen opintoja. Luulisi niistä olevan ainakin jotain hyötyä kouluunpääsyn kannalta, hopefully. Pienoisena mutkana matkassa on tietysti se, että vielä tarvitsisi hankkia kulkuväline sinne työpaikalle mutta eiköhän asia ratkea ajallaan. Tyhmää miten elämä ei mene aina suunnitelmien mukaan, mutta ainakin tällä hetkellä asiat tuntuu olevan ihan hyvin näinkin. Vaikka aluksi suunnittelemani reilun kuukauden loma vaihkuikin kahteen viikkoon niin en vastustele. Tärkeintä, että nyt on työpaikka ja plan miten parannan mahdollisuuksiani päästä ensi vuonna haluamalleni koulunpenkille. Ja siis ajatuksena on kuitenkin ottaa koulupaikka vastaan, mutta lykätä aloittamista vuodella (ihan vain varmuudeksi).

Vaikka aluksi mainitsin viikon olleen tavallinen, niin eilen oli ohjelmassa jotain normaalista poikkeavaa. Kiran Australiaan muuttanut luokkakaveri on nyt lomalla täällä ja torstaille sattuneen hyvän ilman ansiosta koulun viereinen puisto kuhisi taas lapsia ja myös Joshua oli siellä. Mikäpä sen ihanampaa katseltavaa kun kaverukset näkevät pitkästä aikaa ja yhdessä olo on niin luonnollista. Oli myös ihana nähdä Joshin äitiä. Hän on niin ihana ihminen. Eipä tule heti mieleen ihmistä kenen kanssa olisi yhtä helppoa tulla juttuun, vaikka ei oikeasti edes kovin hyvin tunneta.

Lisäksi, meillä koululla järjestettiin International Food Party, jonka ideana on, että päästään tutustumaan erilaisiin ihaniin ruokiin. Itse vein paikalle mustikkakiisseliä ja Väinämöisen palttoon nappeja tuorejuuston kera. Jäi sellainen olo, että kaikki tykkäsivät tai eivät ainakaan kehdanneet sanoa niiden olevan pahoja.

Luokkakaverini Thaimaasta oli tehnyt aivan taivaallisen hyvää nuudelivokkia ja maistoimpa ensimmäisen kerran myös tiramisua. Tarjolla oli muun muassa myös turkkilaista makaronisalaattia, italialaista lasagnea, japanilaisia sipsejä ja mitähän vielä. Niin paljon kaikkea, ettei kaikkea kerennyt edes maistamaan tai olisi edes jaksanut. Tässä tulee ihan hirmuinen nälkä vain ajatuksesta. Ja varsinkin se nuudelivokki! Tää tyttö lähtee Thaimaaseen heti vaan kun on rahaa ja aikaa!

Niin ja asusteleehan tässä talossa yksi todellinen harvahammaskin.
Kolme hammasta lähtenyt viikon sisään.

Weekend visit to London

Vitsi kun tuntuu, että tän blogin kirjottaminen on nyt jotenkin tosi vaikeeta ja raskasta. Ei meinaa saada millään aikaiseksi. Ja heinäkuussakin jo mennään.
Anyway! Viikonlopun vietin Lontoossa Tuulin ja Fridan kanssa. Lauantain planina oli mennä shoppailemaan Westfield kauppakeskukseen (siihen uudempaan ja pienempään, vaikka tämäkin oli ihan riittävän iso). Ostoslistalla ei ollut sen suurempia hankintoja kuin vyö ja housut.

Lontooseen saavuin noin tunnin Tuulia aiemmin. Olimme sopineet treffit Oxford Circuksen tume-asemalle ja päätin, että hyödyntäisin tunnin siihen, että kävelen Oxford Streetille ja kartoittaisin reittejä, missä voisimme äidin, isän ja Ellan kanssa kävellä ja, että hahmottaisin Lontoota maanpinnalla vähän paremmin (kun on tullut käytettyä aika paljon tuota tubea). Ilokseni onnistuin suunnistamaan heti ensi yrittämällä Buckinghamin palatsille ja sieltä osasinkin reitin Hyde Parkiin ja sieltä Oxford Streetille. Ensi kerralla täytyy kyllä laitta vähän paremmat kengät, että jalat kestää kävelyä vähän paremmin. Kuitenkin, löysin perille, mutta mikä virhe oli sopia treffit tube-asemalle. Kun sisään ja uloskäynnit ovat erikohdissa ja puhelimissa ei ole maan alla kenttää. Ehkä voikin arvata, että ei Tuulin kanssa löydetty toisiamme lähes tunnin haahuilun jälkeenkään. Lopulta kun saimme yhteyden toisiimme, oli Tuuli jo Shepherd's Busin asemalla ja mä lähdin sitten yksin suunnistamaan sinne. Loppu hyvin, kaikki hyvin; löydettiin toisemme ja päästiin kaupoille. Siinähän se päivä sitten vierähtikin, kauppoja kierrellen, saldona kivat beiget housut River Islandista.
Seuraavaksi suunnattiinkin Fridan luo Ealingiin, koukattiin kaupan kautta ostamassa parit siiderit ja jatkettiin iltaa juoden ja jutustellen. Alkuillasta puhuttiin, että olisi tosi kiva käydä pubissa yksillä ja uskokaa tai älkää niin käytiin oikeasti yksillä. Saavuttiin pubiin noin 22.30 ja poke ilmoitti päästäessään meidät sisään, heidän sulkevan puolen tunnin kuluttua. Totesimme siihen vain, että ei haittaa ja painelimme sisään. Mukava päivä ja ilta, vaikka jalat hieman huusivatkin hoosiannaa päivän jälkeen.

Sunnuntaille olimme suunnitelleet vierailun Natural History Museumissa (luonnontieteellinen museo). Lähdimme ajoissa liikkeelle, sillä museossa saattaa vierähtää yllättävän paljon aikaa ja Tuulin täytyi tehdä vielä viimeiset tuliaisostoket (tämä kun oli hänen viimeinen viikonloppunsa Lontoossa ennen Suomeen paluuta).
Natural History Museumin rakennus oli jo todellinen katseen vangitsija. Iso ja jyhkeä, juuri museolle sopivanoloinen rakennus. Astellessamme sisään, ensimmäisenä edessämme seisoi pitkäkaulan luuranko. Wow. Museo on niin iso, että päiväkään ei riitä kaiken näkemiseen. Kiersimme muunmuassa kummastelemassa dinoja, nisäkkäitä, kiviä, jalokiviä ja paljon olisi ollut vielä nähtävää. Päälimäiseksi jäi mieleen mallinnos sinivalaasta oikeassa koosa. Siis miten julmetun isoja eläimiä onkaan olemassa! Hui! Onneksemme olimme lähteneet ajoissa liikkeelle, sillä lähtiessämme ulkona ihmiset jonottivat museoon pääsyä.

Täällä museokulttuuri on hieman erilainen kuin Suomessa. Ainakin Lontoossa pääasiassa museot ovat ilmaisia, niistä on tehty lapsille kiinnostavia (ihan kätevä myös näin "aikuisille") ja museoissa saa puhua ja kummastella ihan ääneen, niin ettei kukaan ole samantien hyssyttelemässä ja ottaa kuvia niin paljon kun lystää. Suosittelen siis ehdottomasti vierailemaan, edes jossain museossa, jos Lontooseen eksyy viettämään aikaansa. Itse olen käynyt vain British Museumissa ja nyt Natural History Museumissa, mutta olen ollut todella tyytyväinen museoiden antiin. Natural History Museum sijaitsee aivan South Kensingtonin tube-aseman vieressä ja asemalta näytti olevan opasteet myös Science Museumiin (tiedemuseo) ja Victoria and Albert Museumiin (ymmärtääkseni sisustusesineiden museo).

Museolta lähdimme metsästämään jonkin sortin ruoka paikkaa ja pienen haahuilun jälkeen totesimme Victoria aseman mäkkärin olevan nyt helpoin valinta. Victoria aseman läheltä kun löytyy myös matkamuistomyymälöitä niin Tuuli (ehkä hieman minäkin) sai tehtyä tuliaisostokset. Ihanaa, ärsyttävää krääsää kaupat pullollaan! Sain puhuttua Fridan ja Tuulin vielä lähtemään Oxford Streetille (ei ehkä paras paikka jos on yhtään väsynyt tai muuten ihmispaljous ei kiinnosta). Itse halusin käydä metsästämässä vyötä ja päästä tutustumaan kauppaan nimeltä Forever 21, kun olen sitä niin kovasti kuullut kehuttavan. Erkaannuttiin niin, että Frida ja Tuuli menivät HMV:lle selailemaan leffoja ja minä Forever 21:iin. Ja toi kauppa oli kyllä tosi kiva. Löysin juuri sellaisen vyön mitä olin etsinyt ja pari paitaa. Loppuaika sitten norkoiltiin Costassa ja käytiin pyörähtämässä parissa kaupassa kun ei vaan enää jaksanut istuakaan. Ja siis voitteko kuvitella, että siinä oli jopa hetken tylsää. Mitää ei jaksanut tehdä eikä olisi kunnolla oikeastaan kerennytkään ennen junien lähtöä.
Seuraavan kerran Lontooseen suuntaankin reilun kahden viikon päästä äidin, isän ja Ellan kanssa, ehkä jonkinlaisen oppaan roolissa.

Ja viikonlopun kuulumisista vielä tähän hetkeen.
Mun pää on nyt aivan sekaisin, kun sain koulupaikan Jyväskylästä, Humakin kulttuurituotanto linjalta. Ja olin jos suunnitellut meneväni töihin, mutta nyt ei olekaan töitä siellä missä niitä luulin olevan ja Aaaaah. Haluaisin tehdä avoimessa yliopistossa kasvatustieteen opintoja, mutta .... Oon ihan sekasin, enkä tiiä mitä pitäis tehdä. Onneksi tässä on vielä hetki aikaa miettiä kun pitää ilmoittautua kouluun viimeistään viimenen päivä jos sen meinaa ottaa vastaan. Tuntuu, että oon miettinyt ihan liikaa kaikkea. Nyt haluisin laittaa aivot narikkaan ja vaan olla miettimättä ja murehtimatta mitään, mutta helpommin sanottu kuin tehty.

Bad feelings

Jepulis. Luokanopettajan ja käsityöopettajan valintakokeiden tulokset tulivat viimeyönä, 00.01. Noh, yliopistohaun sivuilla sitä seisoikin sana varalla molempien valintakohteiden kohdalla. Pieni harmistus, mutta toivo eli vielä hyvistä varasijoista, alle kymmenen ja sitä rataa, mutta toisin kävi. Soitin koulusta oppituntien välissä äidille ja isälle, että olisiko kirjeet tulleet ja olivathan ne. Tulokset olivat kaikkea muuta kuin mieleiset, luokanopettajakoulutuksen varasija 79 (sisään pääsee 60) ja käsityöopettajakoulutuksen 29 (sisään pääsee 20). Loppu päivä onkin mennyt aikamoisessa harmistuksen tunteiden vallassa.
Noh, Maija on viettämässä ystävänsä Hannan kanssa iltaa Brightonissa ja mä vahdin Kiraa. Onpahan jotain muuta ajateltavaa. Mutta mikä pettymys ja harmistus. Hain yliopistoon kahdeksaan eri paikkaan eikä mistään paikkaa irronnut. Kuka sitten voi oikeasti päästä! Veilä olisi tietysti mahdollisuus päästä Humakin kulttuurituotanto linjalle, mutta saa nähdä, tulokset tulevat seuraavalla viikolla. Se kun oli vielä sellainen vara-vara vaihtoehto. Taitaapi tämä tyttö tehdä siis töitä ens vuoden, vaikka haaveili niin kovasti opiskelijaelämästä. Täytynee koittaa avoimen yliopiston opintoja siinä töiden ohessa.
Mutta kai niiden asioiden on tapana järjestyä, tavalla tai toisella. Mä tiedän tehneeni parhaani enkä olis pystynyt tekemään yhtään enempää mitä tein. Näillä siis mennään. Elämä on.

Eiköhän viikonloppu Lontoossa selvitä hieman ajatuksia saa mielen taas virkeämmäksi. Vaikka nyt täytyykin tehdä ihan uudet planit tulevan syksyn ja kevään suhteen..

Hyvää viikonloppua kaikille!

Reilun kolmen viikon päästä takaisin näihin maisemiin :)

kolmen viikon kuulumiset

Yllätyksistä, ylioppilasjuhlista, reissaamisesta pitkin Suomea, kampaajalla käynnistä, ennakkotehtävien viimeistelystä, pääsykokeista, jännityksestä, kuusien istuttamisesta, syntymäpäivistä, ystävistä, Suomalaisesta kesästä, ulkoilusta, grilliruoasta, auringosta ja sateesta, Englantiin paluusta, tanssimisesta, hyppimisestä, tuulesta, Juhannus melankoliasta, kivien heittelystä,  huvilaitteista, arjesta ja hiljaiselosta blogissa ovat viimeiset kolme viikkoani tehty.

Mistähän sitä edes aloittaisi. Tosiaan JO reilu kolme viikkoa sitten lähdin Suomeen lomalle, koulujen pääsykokeiden merkeissä. Ja hups, kuinkas kävikään niinkään, että kenenkään tietämättä päätinkin saapua Suomeen jo perjantaina 1.kesäkuuta 6.päivän sijasta, safööri osasi aivan itsestään tulla hakemaan minut puolen yön aikaan kentältä ja kuskaamaan Mäntsälään, poikaystäväni luo, jonka ilme ja reaktio oli täysin näkemisen arvoinen kuin myös hänen äitinsä pimputtaessani ovikelloa keskellä yötä. Hieman kun asioita järjestelee, niin kappas kuinka olinkin saanut poikaystäväni menon salibandyturnaukseen peruttua hänen tietämättään ja koko viikonloppu oli vapaa meille yhdessä.
Hyvin alkanutta yllätysten putkea ei voinut tietenkään lopettaa, vaan heti lauantai aamusta suuntasimme kohti Lietoa, serkkuni ylioppilasjuhliin (minne emme siis olleet menossa ;D ). Jännittyneenä odotin vanhempieni näkemistä ja tietysti myös itse juhlakalun. Oli niiiiiin kiva nähdä kaikki ja varsinkin kaikkien ilmeet. Kuinka suut loksahtivat auki ja silmät suurenivat lautasen kokoisiksi. Oli ihana olla koto-Suomessa. Loppuviikonlopun päädyimme poikaystäväni kanssa viettämään Turun Caribialla.

Sunnuntain ja maanantain välisen yön taisin viettää kotona, mutta sitten taas mentiin. Lähdin poikaystäväni matkaseuraksi Tampereelle hänen pääsykokeisiinsa. Parin Tampereella vietetyn yön jälkeen suuntasin Jyväskylään HUMAKin kulttuurituotannon pääsykokeisiin. Onneksi kokeet eivät kestäneet koko päivää vaan pääsin jo hyvissä ajoin ajelemaan kohti Mikkeliä, siskoni luokse. Yksi yö isosiskon kainalossa ja matka jatkui lopulta kohti kotia. Torstaina kotiin päästyäni ajatukset olivat aikalailla jossain aivan muualla kuin auton ajamisessa. Mitä tahansa muuta. Riku tulikin onneksi myös torstaina lomille niin pääsi nukkumaan oman kullan kainaloon.

Viikonloppuna ihan vaan oltiin ja pyörähdettiin 50-, 60- ja 2-vuotissynttäreillä. Innostus koota seuraavan viikon luokanopettajakoulutuksen OpeArt -portfoliota ei viikonloppuna ollut kovin suuri, vaikka se takaraivossa jatkuvasti muistutteli itsestään.  Ja Kappas kuinka viikonloopu olikin jo taas kulunut ja oltiin maanantaissa. Portfolion sain onneksi koottua maanantai-aamuna ja illansuussa täytyikin ottaa ystäväni Outin kanssa suunnaksi Savonlinna, käsityöopettajan ja luokanopettajan valintakokeiden merkeissä. Välietappina pysähdyimme taasen Mikkeliin siskoni luokse.
Pääsykokeista jäi jännittynyt ja odottava, mutta kuitenkin ihan positiivinen fiilis. Tuloksien pitäisi tulla perjtantaina 29.6. mennessä eli fingers crossed. Pettymykseksemme Savonlinna oli myös tänä vuonna sateinen eikä päässyt näyttämään parhaita puoliaan, mutta siitä huolimatta kiertelimme ja kävimme tutustumassa myös Olavinlinnaan. Viimevuodesta myös viisastuneena olimme molempina pääsykoepäivinä ajoissa paikalla, näin ollen pääsin ensimmäisiin ryhmiin ja ajoissa pois, hyödyntämään loppu päivän johonkin muuhun. Keskiviikkona olimmekin jo iltapäivällä takaisin kotona.

Torstaina, olisikohan ollut ensimmäinen päivä jolle ei ollut mitään suunnitelmia, äiti onnistui taivuttelemaan minut jollain ihmeen kaupalla istuttamaan kuusia naapurimme metsään tai siis hakkuualueelle. Siis mitä ihmettä. Lähes vapaaehtoisesti hyttysten, paarmojen ja kaikkien muiden syötäväksi. No kuluihan se päivä siinäkin. Onneksi aurinko paistoi ja viikon hyvä työ tuli tehtyä. Vaikka päivän olikin jo huhkinut metsässä, jaksoi sitä silti lähteä lenkille vielä kaverin kanssa. Illan kruunasi vielä se, että rakkaani tulikin yllättäen jo torstai-iltana lomille eikä vasta perjantaina. IHANA YLLÄTYS! <3

Viikonloppu teki taas tuloaan ja sen vietimme jälleen vaan ollen ja viettäen hieman aikaa ystävien kanssa. Sunnuntai tuli aivan liian nopeasti ja oli aika suunnata lentokentälle. Tottakai siinä itku tuli juuri ennen kun piti kentän ovista asua sisään ja sanoa heipat. Mutta vaan viisi viikkoa niin mä olisin taas takaisin Suomessa. Tai tällä hetkellä enää neljä.

Takana oli kaksi ihanaa viikkoa kesäisessä Suomessa, vaikka jatkuvasti olikin menossa. Aika meni niin nopeasti ja tänne Englantiin palattuani tuntui kuin olisi ollut paljon pidempäänkin poissa. Outoa, miten ajankulu tuntuu erilaiselta eri näkökulmista.

Paluu arkeen ja koulun penkille. Viime viikko hujahti todella nopeasti. Aamupäivät menivät koulussa ja iltapäivät tavalliseen tapaan Kiran kanssa. Onneksi säät suosivat ja päästiin olemaan myös puistossa. Lisäksi ollaan muun muassa tanssittu ja ommeltu.
Loppuviikkoa varjosti kaikille suomalaisille yleensä mieleinen juhla, Juhannus. Täällä ollessa se aluksi tuntui kaikelta muulta kuin mukavalta ja mieleiseltä. Täällä ollessani olen todennut, että juhlapyhät (esim. Vappu, Juhannus) vievät mielen todella maahan ja koti-ikävä kasvaa tajuttoman suureksi. Tekisi melkein mitä vain päästäkseen juhlimaan kavereiden ja perheen kanssa, viettämään juhlaa niin kuin sitä oikeasti kuuluukin. Perjantai olikin tämän takia aika inhottava päivä ja erityisesti ilta. Samat fiilikset olivat tulleet jatkuakseen myös lauantain ja olin varma, että makoilisin koko päivän enkä tekisi mitään hyödyllistä. Onneksi Maija kuitenkin tuli kysymään minua mukaan rannalle pitämään Juhannus piknikiä ja lopulta vietimmekin oikeastaan koko päivän rannalla ja oli mukava ja tuuuuuulinen päivä. Taisinpa kokeilla myös Kiran pyörällä ajamista.  Kiitos Maijalle kun sai minut unohtamaan perinteisen juhannuksen edes hetkeksi. Tuli vietettyä erilainen ja ihan ok. Juhannus. Mutta mikään ei kyllä voita perinteistä suomalaista juhannusta kokkoineen ja taikoineen.

Sunnuntaina suuntasinkin sitten moikkaamaan Alinaa Brightoniin, sillä hän lähtee torstaina takaisin Suomeen. Käytiin syömässä, vähän kiertelemässä kauppoja ja pikku kujia, Brighton Pierin huvilaitteissa ja Brighton Weel'ssa katselemassa näköaloja. Pieni kävelykierros vielä kapungilla kurkkaamassa Blager Streetin talot (kaikki erivärisiä) ja Royal Paviliongin puiston. Siellä seisoskellessa ei olisi uskonut olevansa aivan kaupungin keskustassa. Päivän päätimme pubiin yksille ja maistoinpa Alinalta hieman Lager Shandya (½ lager olutta + ½ ginger alea) ja se oli jopa ihan hyvää olueksi. Päivä oli kiva, vaikka on kyllä haikea mieli kun Alina lähtee. Tosin eihän siihen omaan lähtöönkään enään niin kauaa ole. Enää tasan kuukausi!

Viikko on lähtenyt pääasiassa tavallisesti käyntiin, mutta tämän viikon meillä on vieraana Kiran Hanna-kummi Suomesta ja minäkin sain ihania Suomi-tuliaisia, salmiakkia ja hapankorppuja. Tänään ollaankin vietetty Hannan 40v. synttäreitä.

Tässä olen viikon suunnilleen miettinyt, että pitäisi kirjoittaa kuulumisia blogiin, mutta ei sitä vaan ole saanut aikaiseksi. Vaikka ei tämä nyt niin vaikeaa lopulta ollutkaan. Nyt ollaan taas ajantasalla. :) Kohta mennään jo heinäkuussa.

Queen's diamond jubilee

Kunigatar Elisabethin 60 vuotista hallintokautta juhlitaan nyt kesäkuun alussa, minkä vuoksi kansalaiset saavat ylimääräisen Bank Holiday päivän. Queens Jubilee on näkynyt jo reilun kuukauden katukuvassa lippujen ja muiden kaupallisten juttujen merkeissä. Tämä viikko on ollut yhtä Jubilee hössötystä. Kouluissa ja työpaikoilla juhlitaan. On juhlittu jo aikaisemmin ja juhlitaan vielä ensi viikon jälkeenkin. Meillä CES:n koulussa Queen's Jubileeta juhlistetaan koulun tarjoaman iltapäiväteen merkeissä ja kehotettiin pukeutumaan vielä siniseen, punaiseen tai valkoiseen, Union Jack -lipun värien mukaan. Myös Kiran koulun pihalle on ilmestynyt paljon lippuja ja huomenna heillä ei ilmeisesti ole tavallista opetusta ollenkaan vaan juhlitaan. Itse en osaa oikein arvostaa tuota kyseistä juhlaa, mutta onhan se toisaalta hienoa, että joku on ollut hallitsijana 60 vuotta. Ja onhan tämä todennäköisesti Elisabethin viimeinen Queen's Jubilee.

Lapset saivat koulusta Queen's Jubilee mitalit

God bless the queen, this jubilee.

Last weekend I saw The Lion King musical and visited at Stonehenge

Viime viikonloppu oli ihana jo pelkästään auringon takia. Super hyvän siitä tekivät lauantain päiväretki Lontooseen The Lion King musikaaliin  ja sunnuntainen road-trip Maijan ja Kiran kanssa Stonehengelle.

Leijona Kuningas -musikaali, miten sitä voisi edes kuvailla; häikäisevä, älyttömän hyvä, uskomaton, mahtava, itkettävän ihana ja paljon kaikkea muuta. Se täytyy nähdä itse! Jo Leijona Kuningas -elokuvassa musiikit ovat upeita, niin ne kuultuna orkesterin soittamina ja näyttelijöiden laulamina ja samalla tanssiessa, tarinan ihanan loogisesti ja helposti seurattavasti etenevänä ja ne lavasteet ja asut on uskomatonta! Siis ihan huippu musikaali! Suosittelen kaikille!
Ennen musikaalia kävimme Tuulin kanssa HardRock Cafén myymälässä. Tuuli oli lähinnä vain seurana kun etsin yhtä tuliais juttua Suomeen viemisiksi. Päätettiinkin sitten suunnata Hyde Parkin läpi Oxford Streetille, missä Tuuli olikin kerennyt kuluttaa aikaa jo ennen minun saapumistani. Pikakierros New Lookissa, mistä löysin myös pari tuliais paitaa ja Mothercare -kaupasta löytyi kummipojalle todella ihana paita 2-vuotis synttärilahjaksi (ihana tuuri, että olen Suomessa juuri kummipojan synttäreiden aikaan).
Nopean shoppailun jälkeen ei siis auttanutkaan muu kuin lähteä nauttimaan musikaalista. Voisin hehkuttaa sitä loputtomiin.
Loistavan musikaalin jälkeen meillä oli vielä aikaa suunnata takaisin Hyde Parkiin pitämään piknikiä Mark&Spencerin valmissalaattien ja mansikoiden tartuttua matkaan. Täytyy kyllä todeta, että harva sitä pääsee viettämään viikonloppua musikaalin ja pikniköinnin merkeissä Aurinkoisessa Lontoossa. Aikamme siinä istuttuamme ja juoruiltuamme päätimme lähteä kävellen kohti Green Parkin metroasemaa ja sieltä molemmat omille juna-asemille. Aluksi tuli kuljettua niin paljon tubella, ettei ollut tietoakaan missä päin mikäkin on. Nyt on saanut hieman mielikuvaa siitä missä mikäkin paikka sijaitsee ja matkat ovat loppujen lopuksi naurettavan lyhyitä.

Sunnuntaina startattiin sitten aamu 10 aikoihin kotoa ja otettiin suunnaksi Stonehenge, joka sijaitsee Amesburyn kaupungin laidalla, kahden tunnin ajomatkan päässä Worthingista. Perille saavuimme juuri hyvin lounas aikaan niin pidimme pienen piknikin ennen kiville lähtöä. Itse kivien luokse ei pääse enää kävelemään, muulloin kuin juhannuksena, vaan sen ympärille on laitettu aidat. Lähin etäisyys kivistä oli varmaankin noin 5metriä. Infosta sai halutessaan mukaan nauhurioppaan, josta pystyi kuuntelemaan mielenkiintoisia kertomuksia kiviin liittyen.
Oli kyllä näkemisen arvoinen paikka, vaikka ei sitä voi kun miettiä, että miksi kivet on tuotu sinne? miten ne on saatu sinne? miksi ne on aseteltu niin miten ovat? kysymyksiä vain satelee. Joku voi ihmetellä, että mitä hienoa on jossain kivissä, mutta kyllä se oli mun mielestä mielenkiintoinen ja kiva paikka.

Stonehengeltä suuntasimme Ringwoodiin, missä Maija on ollut 25 vuotta sitten vaihto-oppilaana. Ringwoodin keskustassa käytiin juomassa jotain kylmää, asteita kun mittarissa taisi olla 28. Ringwood sijaitsee aivan New Forest National Parkin vieressä. New Forest on suuuuuri alue, missä on paljon maatiloja mutta sielä elää myös paljon mm. hevosia, lehmiä ja aaseja villeinä. Autolla ajellessa tien laidassa olikin vapaina hevosia ja niiden lähes vastasyntyneitä varsoja. Maija kävi vaihto-oppilasaikanaan New Forestissa ratsastamassa yhdellä farmilla ja paikka oli hänelle sen puolesta tuttu. Kira ihastua New Forestiin niin kuin minäkin. Joskus olisi hieno päästä viettämään vaikka kokonainen viikonloppu siellä. Ennen kuin lähdettiin New Forestista ajelemaan kotia kohti, pysähdyttiin pienen joen varteen uittamaan jalkoja. Maija oli varoittanut Kiraa astumasta rannalla olleeseen lehmän lantaan ja hetkeä myöhemmin voikin arvata ehkä mitä tapahtui. Huomaamattamme me molemmat, Maija ja minä olimme käyttäneet balleriinamme kasassa kakkaa ja  yritimme epätoivoisesti putsata kenkiämme nurmikkoon. Naureskeltiimpa siinä sitten, mitäs me maalaistytöt. Ollaan taidettu molemmat tottua vähän liikaa tähän kaupunkielämään ;)

Kesätyttö

Päivä oli hujahtanut vauhdikkaasti ja saavuimme kotiin vasta  hieman yli 7, emmekä olleet syöneet lounaan jälkeen oikeastaan mitään. Pikaisesti jotain ruokaa pöytään ja nukkumaan. Ihana ja kaikin puolin onnistunut päivä. Mikään ei harmita.

Viikonloppu oli kuuma, ihana ja onnistunut.

Our 3rd Anniversary

Kolme vuotta sitten aloimme poikaystäväni kanssa virallisesti seurustella (jos niin voi sanoa). Takana on uskomattoman ihanat kolme vuotta enkä vaihtaisi päivääkään. Kiitos rakas, että olet olemassa. 

Harmi, että emme voineet viettää päiväämme yhdessä, mutta onneksi olemme toistemme ajatuksissa.

<3 <3 <3 <3

What a week!

Viikko on ollut I-HA-NAN aurinkoinen ja lämmin! Asteet ovat pyörineet siinä +25 kieppeillä ja perjantain vastainen yö täytyikin nukkua ikkuna auki kun sisälläkin oli niin lämmin. Onnistunut viikko, jonka kruunasi tämän iltapäivän pyöräretki rantaan/rantapuistoon! What a feeling! Se on nyt KESÄ! Nyt voi vaan toivoa, että samat ilmat jatkuisi ainakin siihen asti kunnes tulen Suomen vierailulle. 

Aikaa on siis todellakin vietetty ulkona!

 Lauantaina treffaan Tuulin Lontoossa The Lion King musikaalin merkeissä ja näillän näkymin pidetään myös pientä piknikiä. Sunnuntaina tehdäänkin sitten Maijan ja Kiran kanssa retki Stonehengelle.