Tässä se sitten oli

Mitäpä tässä voi sanoa. Nyt istun kotona yksin, kun Maija on viemässä Kiraa isänsä tapaamispaikalle. Tässäkö tämä nyt oli. Vielä eilen tuntui niin kaukaiselta tämä lähteminen. Oli sellainen olo, että tulen olemaan täällä vielä ainakin kuukauden. Nyt tulisi vain tavallinen viikonloppu ja ensi viikolla veisin Kiran taas kouluun. Mutta tässä sitä sitten ollaan. Loman alussa. Koulukin päättyi ja sain todistuksen miellyttävillä arvosteluilla. Vähän siivoilinkin, että äidin, isän ja Ellan olisi mukavampi tulla ja pitäisi kai ruveta pikkuhiljaa pakkailemaankin. En voi uskoa, että nyt pitäisi tulla Suomeen, vaikka tottakai olen sitä toivonut. Tämä paikka vaan on ollut mun koti viimeisen puoli vuotta. Pää on aivan tyhjä. Mulla on ollut aivan uskomaton puoli vuotta ja koen olevani etuoikeutettu kun oon saanut asua ulkomailla ja mitä mahtavimmassa perheessä. Suosittelen au pairiksi lähtemistä siis kaikille. Täällä on niin hiljaista kun ketään ei ole kotona, vaikka olenkin siihen tottunut, mutta hiljaisuus on nyt erilainen.Tiistaina mä lähden täältä enkä tule enää takaisin. Hmmmh. Olen saanut tutustua niin moniin ihaniin ihmisiin koulussa. Heitä kaikkia tulee niin ikävä! En haluaisi alkaa pakkaamaan, mutta kai se täytyy. Viimeistään sitten maanantaina. Mihin mä saan edes nämä kaikki tavarat. Kotimaa odottaa ja sinne on palattava, mutta ehkä vain hetkeksi tai ainakin vuodeksi. Eihän sitä tiedä mitä vielä keksii. Olisi ihana asua vielä ulkomailla. Ehkä Ruotsi tai Australia. Mulla on sellanen olo, että en vaan pysty pysymään paikoillani. Mä haluan matkustaa! Pian nähdään, kaikki rakkaat! Mutta on tämä sitten niin haikeaa!