It's wonderful to be home

Täällä sitä nyt sitten ollaan, kotona, Suomessa! Matka sujui kaikin puolin hyvin, vaikkakin kahden autossa vietetyn yön ansiosta väsymys, niska ja selkäsärky on aikamoinen.

Startattiin siis maanantai aamuna Worthingista kotimatkalle, välietappina ensimmäiseksi Brighton. Käytiin katsomassa Brighton Pier, Paviliongin puutarha, kaupungin pikkukujia ja ennen pitkää automatkaa tietysti myös syömässä. Kolmen aikaa iltapäivällä jatkoimme matkaa Doveriin, rantateiden kautta. Mukavampi ajella pienempiä teitä, joilla näkymätkin ovat ainakin 100 kertaa paremmat kuin moottoriteillä. Ja MINÄ ajoin, myös tämän matkan. Ajatus vasemmalla puolella tietä ajamisesta tuntui todella oudolta, mutta ei se sitä loppujen lopuksi ollutkaan. Olihan siinä väärän puoleisen liikenteen seassa elänyt jo puoli vuotta. Lähinnä ajatus oikealla puolella ajamisesta tuntui oudolta. Nopeasti kaikkeen tottuu. Isäkin joutui Ranskassa miettimään, että kumpaanhan suuntaan tätä liikenneympytää nyt kuuluu ajaa. :D

Englannin Doverista siis lauttalaivalla Ranskan Calaisiin ja matka jatkui yötä vasten Ranskan, Belgian ja Hollannin kautta Pohjois-Saksaan. Matka minulla ja Ellalla sujui joutuisasti takapenkillä nukkuessa. Vaikka saihan sitä asentoa muutaman kerran hakea ja vaihtaa, ja silti selkä, jalat ja niska olivat kipeät.
Aamupalalle pysähdyimme Eckernfördeen, josta matkaa jatkoimme Kappelniin. Päivää päädyimmekin siellä viettämään reiluksi pariksi tunniksi ihanalle hiekkarannalle ja kaikki muut paitsi Ella uskaltautuivat uimaan virkistävään Itämereen. Päivä oli ihanan lämmin, asteet nousivat lähemmäs +30. Jokainen taisi nukkuakin rannalla pienet päikkärit ja oli hyvä jatkaa matkaa Flensburgiin syömään. Kaikki paikat, joissa Saksassa pysähdyimme olivat meren rannalla ja matkat näiden välillä taitoimme luonnon kauniita teitä pitkin ja vältimme tylsiä moottoriteitä.

Kappelnin hiekkarannalla

Päivä oli kääntymässä jo illan puolelle ja oli aika jatkaa matkaa Tanskan kautta Ruotsiin. Laiva lähtisi seuraaavava aamuna Tukholmasta 7.10 kohti Turkua. Ajoimme Tanskassa Nye Lillebæltsbroen, Storebeæltsbroen (Ison-Beltin) ja Juutinrauman siltojen kautta, sen sijaan, että olisimme käyttäneet lauttaa ja oikaisseet. Siltojen ylityksen jälkeen olimmekin jo Ruotsin puolella Malmössa. Siltoja ylittäessämme näimme mahtavan auringon laskun.

Storebeæltsbroe

Juutinrauma

Ilta alkoi siis hämärtymään, mutta matkaa täytyi jaktaa kohti Tukholmaa. Kuski vaihtui pariin otteeseen matkan aikana, eli minäkin pääsin taas ajamaan. Ruotsissa ajaminen tuntui aika samalta kuin Suomessa. Tiet olivat hiljaisia (tietenkin kun ollaan yöllä liikenteessä), mutta liikenne merkin ja liikenne kulttuuri ovat melko samanlaiset ja maisematkin alkavat tuntua kotoisilta. Yö taittui siis auton ratissa. Tämä yö oli huomattavasti rankempi kuin edellinen (yllätys, jos täytyy ajaa eikä saa nukkua :P). Nukuin yön aikana korkeintaan tunnin, kun pysähdyimme yhdelle huoltoasemalle ja sitten täytyi jo jatkaa. Päästiin lopulta Tukholman Värtan satamaan, missä sai taas hieman torkkua ennen laivaan pääsyä. En muista milloin olisin ollut niin väsynyt kuin eilen! Meillä kun ei ollut hyttejäkään niin ei auttanut muu kuin nukkua laivan penkeillä (ja saada niska vielä vähän kipeämmäksi). Yhdentoista tunnin päästä Silja Europa rantautui Turun satamaan ja voitiin aloittaa viimeinen automatka kotiin, Mäntsälään. Pari tuntia ei tuntunut missään reilun vuorokauden autossa istuskelun jälkeen. Illalla, hieman ennen kymmentä päästiin kotiin. Eipä sitä oikein vieläkään tajua, että nyt tänne on tultu jäädäkseen, eikä ole menossa enää Englantiin takaisin. Hetki menee ehkä totutellessa tähän Suomen arkeen. Illalla käytiin vielä nopeasti saunassa (ihanaaaa!!!!) ja sitten pääsi nukkumaan omaan sänkyyn, puhtaana puhtaisiin lakanoihin. Mukava, mutta raskas kotimatka takana.
Mutta on tämä vaan niin outoa olla täällä, hyvässä mielessä!


Nyt toivotaan, että ilmat täälläkin paranisi (Englannissa nyt siis helteet, eikä sateista tietoakaan!) ja pääsisi nauttimaan tästä parin viikon lomasta oikein kunnolla ennen töiden alkua. Mä olen nyt kyllä aika onnellinen! 
Englannissa ollessani sain paljon uusia kokemuksia ja näin monia uusia paikkoja! Kaikesta en ole tänne edes pystynyt/kerennyt kertomaan, kun on tapahtunut niin paljon kaikkea. Nyt yhtä suurta kokemusta rikkaampana kohti uusia seikkailuita ja sen myötä tämän "päiväkirjan" matka myös päättyy.


Saa nähdää mihin tämä elämä viel kuljettaa!

the last day!

Jee! Äiti, iskä ja Ella ovat täällä! Eilen pörrättiin koko päivä Lontoossa ja täällä paistaa AURINKO! Nyt pakkaillaan autoa valmiiksi ja suunnataan vielä Brightoniin ja sieltä sitten Doveriin lautalle. Voipi olla, että mä koitan ajaa Brightoniin (saa nähdä mitä tulee!). Reittisuunnitelmat muuttuivat sen verran, että lähdetään tänään iltalautalla ja ajetaankin Tanskan ja Ruotsin kautta. Ruotsista otetaan sitten laiva turkuun. Keskiviikko iltana pitäisi siis olla jo Suomen kamaralla. Jeeee! :) Pian nähdään. Viimeisen päivityksen teenkin sitten Suomesta. Toivottavasti matkamme Suomeen menee ongelmitta. Wish me luck for driving. :/ Ihana kun auringon pitäisi paistaa taas koko päivän!

Tässä se sitten oli

Mitäpä tässä voi sanoa. Nyt istun kotona yksin, kun Maija on viemässä Kiraa isänsä tapaamispaikalle. Tässäkö tämä nyt oli. Vielä eilen tuntui niin kaukaiselta tämä lähteminen. Oli sellainen olo, että tulen olemaan täällä vielä ainakin kuukauden. Nyt tulisi vain tavallinen viikonloppu ja ensi viikolla veisin Kiran taas kouluun. Mutta tässä sitä sitten ollaan. Loman alussa. Koulukin päättyi ja sain todistuksen miellyttävillä arvosteluilla. Vähän siivoilinkin, että äidin, isän ja Ellan olisi mukavampi tulla ja pitäisi kai ruveta pikkuhiljaa pakkailemaankin. En voi uskoa, että nyt pitäisi tulla Suomeen, vaikka tottakai olen sitä toivonut. Tämä paikka vaan on ollut mun koti viimeisen puoli vuotta. Pää on aivan tyhjä. Mulla on ollut aivan uskomaton puoli vuotta ja koen olevani etuoikeutettu kun oon saanut asua ulkomailla ja mitä mahtavimmassa perheessä. Suosittelen au pairiksi lähtemistä siis kaikille. Täällä on niin hiljaista kun ketään ei ole kotona, vaikka olenkin siihen tottunut, mutta hiljaisuus on nyt erilainen.Tiistaina mä lähden täältä enkä tule enää takaisin. Hmmmh. Olen saanut tutustua niin moniin ihaniin ihmisiin koulussa. Heitä kaikkia tulee niin ikävä! En haluaisi alkaa pakkaamaan, mutta kai se täytyy. Viimeistään sitten maanantaina. Mihin mä saan edes nämä kaikki tavarat. Kotimaa odottaa ja sinne on palattava, mutta ehkä vain hetkeksi tai ainakin vuodeksi. Eihän sitä tiedä mitä vielä keksii. Olisi ihana asua vielä ulkomailla. Ehkä Ruotsi tai Australia. Mulla on sellanen olo, että en vaan pysty pysymään paikoillani. Mä haluan matkustaa! Pian nähdään, kaikki rakkaat! Mutta on tämä sitten niin haikeaa!

My last week is running.

Viikko on mennyt todella nopeasti. On ollut niin paljon tekemistä, ettei mitään kuulumisia ole tänne kerennyt kirjoittamaan. Huomenna on mun viimeinen työpäivä ja Kira lähteekin iltapäivällä jo isänsä luokse. Tänään oli siis viimeinen meidän Englannin perheen yhteinen ilta. Tuntuu aika haikealta. Syötiin pitsaa ja vaihdettiin lahjoja, ja minä ja Maija aikuisten tapaan lapsellisesti itkettiin kortteja lukiessa. Annoin Kiralle ja Maijalle muistoksi valokuva-albumin johon oli koonnut erilaisia tapahtumia täällä oloni ajalta.

Tämän viikon arki-illat on siis mennyt lähinnä albumin kokoamisessa. Eilen olin viettämässä viimeistä iltaa koulukavereiden kanssa koululla ja sielä suunnattiin syöminkien jälkeen pubiin vielä parille. Kaikesta huolimatta olin ajoissa kotona. Tänään käytiin Kiran ja hänen luokkakaveri Amyn kanssa P.L.A.Y.:ssa (=hoplop). Iltapäivä meni siis aika leppoisasti tyttöjen juostessa ja leikkiessä ja minun lukiessa lehtiä.

Viime viikonloppu oli täysin ohjelmoitu ja myös maanantai iltapäivä.
Lauantaina suuntasimme Maijan ja Kiran kanssa Arundeliin, naapuri kaupunkiin ja siellä Arundelin linnaan. Harmiksemme koko päivän yllättäen satoi emmekä päässeet kunnolla tutustumaan linnan puutarhoihin joita olen kovasti kuulut kehuttavan. Joka tapauksessa linna oli aivan älyttömän upea, ja siis aivan oikean perinteisen linnan näköinenkin. Lisäksi se on vielä Norfolkin herttuan ja hänen perheensä käytössä (ilmeisesti loma-asuntona). Arundelin linnan voi bongata myös Lumikki ja metsästäjä elokuvasta.

Sunnuntaina lähdin muutaman koulukaverin kanssa (lopulta meitä oli 10 :P) Isle of Wight:lle. Saari tunnetaan kilometrien pituisesta valkoisista rannoistaan, kallioistaan ja kuvankauniista kylistään. Olimme päättäneet, että suuntaamme katsomaan saaren valkoisena hohtavia kallioseinämiä, jotka sijaitsivat tietysti aivan toisella puolella saarta. Vaikka kulutimmekin päivän aikana noin kuusi tuntia erilaisissa kulkuneuvoissa (junassa, lautalla ja bussissa) oli paikka aivan näkemisen arvoinen ja kun sehän on se saaren The -juttu. Yllätyksekseni kallioiden välittömästä läheisyydestä löytyi pari raketin laukaisupaikkaakin. Eipä ollut käynyt mielessäkään. Lisäksi kunignatar Viktorialla oli saarella hänelle hyvin tärkeäksi tullut kesäasunto.

Seuraavaa kertaa silmällä pitäen täytyy varata vähintään kokonainen viikonloppu saarella olemiseen. Se oli niin ihana. Siellä olisi ihana asua! Eikä Portsmouth, kaupunki josta lautta saarelle lähti, vaikuttanut myöskään yhtään hullummalta shoppailu paikalta (=paljon outlet myymälöitä).

Maanantaina täällä Worthingissä tapahtui jotain ennen näkemätöntä. Nimittäin Olympia soihtu kulki kaupungin läpi. Tapahtumaa oli tietysti tullut seuraamaan koko kaupunki. Ihmettelenkin, että jos nyt ei ole innostunut Olympialaisista niin ei koskaan. Siinä oli oikein karnevaali tunnelmaa, kun ensin sponsoreiden bussin ajoivat edellä ja kuulutettiin kuinka kauan menisi, että olympiatuli on kohdallamme. Siinä oli jotain jännää, hienoa fiilistä. Vaikka itse olympiatulen ohi juokseminen ei tietenkään kestänyt kauaa.

Nyt on enää alle viikko siihen, että olen jo Suomessa. Itse asiassa viikon päästä olen jo Pipe Festissä kavereiden kanssa. :) Lauantaina äiti, isä ja siskoni tulevat ja vihdoin on luvattu selkeneviä ilmota tosi, eiväthän ne enää hirveästi auta kun mä olen jo lähdössä. Taitavat sateet seurata mua Suomeen. Ensi viikoksi tänne on nimittäin lupailtu reiluja hellelukemia. Joka tapauksessa, outoa, mutta toisaalta ihanaa päästä taas kotiin, Suomeen. Vaikka Englannista onkin tullut mulle kuin toinen koti. Saa nähdä mihin elämä vielä johdattaa. Olisi nimittäin vielä ihana asustella jossain muuallakin kuin Suomessa. Australia olisi aika kiva. We'll see! Enää kuusi päivää!

Mikä kesä?!

Ihan mukava tämä Englannin kesä, siis kun se ei ole vielä edes alkanut. Kuvat viime sunnuntailta, mutta tälläkin hetkellä aivan samanlainen P**** sää, terästettynä ukkosella.
Ihan jees jos joskus sataa, mutta kun ei nyt tuu kovin äkkiä mieleen päivää, jolloin ei olis satanut.

Eikä tulevatkaan päivät näytä kovin lupaavilta. 

Erilaisia juhlia

Eilen, lauantaina, Kiran koululla järjestettiin Summer Fair -tapahtuma. Vastuujärjestäjänä oli Heene Helping Hands eli paikallinen vanhempaintoimikunnta. Kesäjuhla kesti kolmisen tuntia ja käväisin paikalla aistimassa hieman viimeisen tunnin meininkejä. Yllätyin siitä, kuinka suuresta tapahtumasta oli kyse. Oli jos jonkinlaista kilpailua, orkesteri, tanssiesitys, kahvio (suolaisilla ja makeilla syömingeillä), arpajaiset, pomppulinna, ja mitähän vielä. Koulun piha vilisi innoissaan olevista lapsista ja iloisista vanhemmista. Ilmasta oli ennustettu epävakaista, mutta päin vastoin se pysyikin sateettomana aina siihen asti kunnes aikaa oli n.40jäljellä. Oli kiva päästä paikanpäälle katsomaan millaisia tapahtumia täällä päin kouluissa järjestetään. Voisipa tuolta pari kilpailuideaa Suomeenkin tuoda. Teemana Summer Fair:ssa oli Olympialaiset (yllätys yllätys). Täytyypä myös mainita, että siellä oli tarjolla ihan älyttömän hyvää kotitekoista limua. NAM!

Tänään ollaankin oltu "hartaissa" tunnelmissa, sillä meidän perheen kuopus, ihana pikkusiskoni pääsi ripille. Tietysti harmittaa, että olen täällä enkä päässyt mukaan juhlimaan ja todistamaan paikan päälle kun siskoni nauttii ensimmäisen ehtoollisensa ja loistaa prinsessana. Onneksi teknologian ansiosta pääsin edes hieman konfirmaatiotilaisuuden tunnelmiin, kun poikaystäväni kuvaili sitä puhelimellaan skypeen. Kuvan- tai äänen heikosta laadusta huolimatta pysyin hieman kartalla missä mennään ja kuulin kuinka ripariryhmä lauloi todella kauniisti laulun Laula ihmisille. Ja siinä kohtaahan täällä kyyneleet vierivät poskia pitkin.
Sen jälkeen tuli sellainen olo, että en mä halua täällä vain istua pääsemättä mitenkään olemaan osa mun siskon juhlaa. Niimpä aloin väsäämään pientä onnentoivotusta kuvien kautta. Selailin tietokoneeni kätköistä kuvia pikkusiskostani ja laitoin ne diaesitykseksi, musiikki taustalla soiden. Lisäksi kuvasin pienen tervehdys viestin. Lähetin ne sitten isälle sähköpostiin ja soitin hänelle, että näyttäisi ne Ellalle ja juhlaväelle. Eipä varmaan tarvinutkaan yrittää kuin kymmenen kertaa kuvata tuota tervehdytä kun aina rupesi niin kovasti itkettämään. Olisi ollut niin kiva olla paikan päällä! Mutta näin sain ainakin lähetettyä onnentoivotukseni hieman konkreettisemmin kuin vain puhelinsoitolla. Mulla on tosi ihana sisko! <3 ja muutenkin perhe. Erityisesti tällaisina merkittävinä päivinä ikävä puskee pintaan. Onneksi siskoni piti videoista! Ja, pian nähdään!

Tasan kuusi vuotta sitten mun rippijuhlissa.
Tuo neiti on mulle aina tuollainen pieni, vaikka kuinka yrittäisi kasvaa!

Ordinary week

Arki on jälleen vaihtumassa viikonloppuun ja viikko onkin ollut aika tavanomainen, vaikkakin se on välillä tuntunut matelevan oikein kunnolla ja ajatukset ovat ovat lennelleet myskyn tavoin. Ja yllätys yllätys tällä viikolla on satanut. How can I describe my feelings about the weather? I hate it! 

Sateista huolimatta viikkoon on sisältynyt paljon kaiken näköisiä uutisia. Ensinnäkin maanantaiset opiskelupaikka uutiset, joiden kanssa en tiennyt mitä tekisin. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että vietän vielä vuoden kotikonnuilla. Laitoin nimittäin eilen hakemuksen Pornaisten kunnalle iltapäivätoiminnanohjaajan paikasta ja tänään sähköpostiini oli tullut viesti, että sain paikan! Täysipäiväinen opiskelijaelämä saa siis vielä odottaa ainakin vuoden päivät ja teen töitä ja suoritan avoimessa yliopistossa kasvatustieteen opintoja. Luulisi niistä olevan ainakin jotain hyötyä kouluunpääsyn kannalta, hopefully. Pienoisena mutkana matkassa on tietysti se, että vielä tarvitsisi hankkia kulkuväline sinne työpaikalle mutta eiköhän asia ratkea ajallaan. Tyhmää miten elämä ei mene aina suunnitelmien mukaan, mutta ainakin tällä hetkellä asiat tuntuu olevan ihan hyvin näinkin. Vaikka aluksi suunnittelemani reilun kuukauden loma vaihkuikin kahteen viikkoon niin en vastustele. Tärkeintä, että nyt on työpaikka ja plan miten parannan mahdollisuuksiani päästä ensi vuonna haluamalleni koulunpenkille. Ja siis ajatuksena on kuitenkin ottaa koulupaikka vastaan, mutta lykätä aloittamista vuodella (ihan vain varmuudeksi).

Vaikka aluksi mainitsin viikon olleen tavallinen, niin eilen oli ohjelmassa jotain normaalista poikkeavaa. Kiran Australiaan muuttanut luokkakaveri on nyt lomalla täällä ja torstaille sattuneen hyvän ilman ansiosta koulun viereinen puisto kuhisi taas lapsia ja myös Joshua oli siellä. Mikäpä sen ihanampaa katseltavaa kun kaverukset näkevät pitkästä aikaa ja yhdessä olo on niin luonnollista. Oli myös ihana nähdä Joshin äitiä. Hän on niin ihana ihminen. Eipä tule heti mieleen ihmistä kenen kanssa olisi yhtä helppoa tulla juttuun, vaikka ei oikeasti edes kovin hyvin tunneta.

Lisäksi, meillä koululla järjestettiin International Food Party, jonka ideana on, että päästään tutustumaan erilaisiin ihaniin ruokiin. Itse vein paikalle mustikkakiisseliä ja Väinämöisen palttoon nappeja tuorejuuston kera. Jäi sellainen olo, että kaikki tykkäsivät tai eivät ainakaan kehdanneet sanoa niiden olevan pahoja.

Luokkakaverini Thaimaasta oli tehnyt aivan taivaallisen hyvää nuudelivokkia ja maistoimpa ensimmäisen kerran myös tiramisua. Tarjolla oli muun muassa myös turkkilaista makaronisalaattia, italialaista lasagnea, japanilaisia sipsejä ja mitähän vielä. Niin paljon kaikkea, ettei kaikkea kerennyt edes maistamaan tai olisi edes jaksanut. Tässä tulee ihan hirmuinen nälkä vain ajatuksesta. Ja varsinkin se nuudelivokki! Tää tyttö lähtee Thaimaaseen heti vaan kun on rahaa ja aikaa!

Niin ja asusteleehan tässä talossa yksi todellinen harvahammaskin.
Kolme hammasta lähtenyt viikon sisään.

Weekend visit to London

Vitsi kun tuntuu, että tän blogin kirjottaminen on nyt jotenkin tosi vaikeeta ja raskasta. Ei meinaa saada millään aikaiseksi. Ja heinäkuussakin jo mennään.
Anyway! Viikonlopun vietin Lontoossa Tuulin ja Fridan kanssa. Lauantain planina oli mennä shoppailemaan Westfield kauppakeskukseen (siihen uudempaan ja pienempään, vaikka tämäkin oli ihan riittävän iso). Ostoslistalla ei ollut sen suurempia hankintoja kuin vyö ja housut.

Lontooseen saavuin noin tunnin Tuulia aiemmin. Olimme sopineet treffit Oxford Circuksen tume-asemalle ja päätin, että hyödyntäisin tunnin siihen, että kävelen Oxford Streetille ja kartoittaisin reittejä, missä voisimme äidin, isän ja Ellan kanssa kävellä ja, että hahmottaisin Lontoota maanpinnalla vähän paremmin (kun on tullut käytettyä aika paljon tuota tubea). Ilokseni onnistuin suunnistamaan heti ensi yrittämällä Buckinghamin palatsille ja sieltä osasinkin reitin Hyde Parkiin ja sieltä Oxford Streetille. Ensi kerralla täytyy kyllä laitta vähän paremmat kengät, että jalat kestää kävelyä vähän paremmin. Kuitenkin, löysin perille, mutta mikä virhe oli sopia treffit tube-asemalle. Kun sisään ja uloskäynnit ovat erikohdissa ja puhelimissa ei ole maan alla kenttää. Ehkä voikin arvata, että ei Tuulin kanssa löydetty toisiamme lähes tunnin haahuilun jälkeenkään. Lopulta kun saimme yhteyden toisiimme, oli Tuuli jo Shepherd's Busin asemalla ja mä lähdin sitten yksin suunnistamaan sinne. Loppu hyvin, kaikki hyvin; löydettiin toisemme ja päästiin kaupoille. Siinähän se päivä sitten vierähtikin, kauppoja kierrellen, saldona kivat beiget housut River Islandista.
Seuraavaksi suunnattiinkin Fridan luo Ealingiin, koukattiin kaupan kautta ostamassa parit siiderit ja jatkettiin iltaa juoden ja jutustellen. Alkuillasta puhuttiin, että olisi tosi kiva käydä pubissa yksillä ja uskokaa tai älkää niin käytiin oikeasti yksillä. Saavuttiin pubiin noin 22.30 ja poke ilmoitti päästäessään meidät sisään, heidän sulkevan puolen tunnin kuluttua. Totesimme siihen vain, että ei haittaa ja painelimme sisään. Mukava päivä ja ilta, vaikka jalat hieman huusivatkin hoosiannaa päivän jälkeen.

Sunnuntaille olimme suunnitelleet vierailun Natural History Museumissa (luonnontieteellinen museo). Lähdimme ajoissa liikkeelle, sillä museossa saattaa vierähtää yllättävän paljon aikaa ja Tuulin täytyi tehdä vielä viimeiset tuliaisostoket (tämä kun oli hänen viimeinen viikonloppunsa Lontoossa ennen Suomeen paluuta).
Natural History Museumin rakennus oli jo todellinen katseen vangitsija. Iso ja jyhkeä, juuri museolle sopivanoloinen rakennus. Astellessamme sisään, ensimmäisenä edessämme seisoi pitkäkaulan luuranko. Wow. Museo on niin iso, että päiväkään ei riitä kaiken näkemiseen. Kiersimme muunmuassa kummastelemassa dinoja, nisäkkäitä, kiviä, jalokiviä ja paljon olisi ollut vielä nähtävää. Päälimäiseksi jäi mieleen mallinnos sinivalaasta oikeassa koosa. Siis miten julmetun isoja eläimiä onkaan olemassa! Hui! Onneksemme olimme lähteneet ajoissa liikkeelle, sillä lähtiessämme ulkona ihmiset jonottivat museoon pääsyä.

Täällä museokulttuuri on hieman erilainen kuin Suomessa. Ainakin Lontoossa pääasiassa museot ovat ilmaisia, niistä on tehty lapsille kiinnostavia (ihan kätevä myös näin "aikuisille") ja museoissa saa puhua ja kummastella ihan ääneen, niin ettei kukaan ole samantien hyssyttelemässä ja ottaa kuvia niin paljon kun lystää. Suosittelen siis ehdottomasti vierailemaan, edes jossain museossa, jos Lontooseen eksyy viettämään aikaansa. Itse olen käynyt vain British Museumissa ja nyt Natural History Museumissa, mutta olen ollut todella tyytyväinen museoiden antiin. Natural History Museum sijaitsee aivan South Kensingtonin tube-aseman vieressä ja asemalta näytti olevan opasteet myös Science Museumiin (tiedemuseo) ja Victoria and Albert Museumiin (ymmärtääkseni sisustusesineiden museo).

Museolta lähdimme metsästämään jonkin sortin ruoka paikkaa ja pienen haahuilun jälkeen totesimme Victoria aseman mäkkärin olevan nyt helpoin valinta. Victoria aseman läheltä kun löytyy myös matkamuistomyymälöitä niin Tuuli (ehkä hieman minäkin) sai tehtyä tuliaisostokset. Ihanaa, ärsyttävää krääsää kaupat pullollaan! Sain puhuttua Fridan ja Tuulin vielä lähtemään Oxford Streetille (ei ehkä paras paikka jos on yhtään väsynyt tai muuten ihmispaljous ei kiinnosta). Itse halusin käydä metsästämässä vyötä ja päästä tutustumaan kauppaan nimeltä Forever 21, kun olen sitä niin kovasti kuullut kehuttavan. Erkaannuttiin niin, että Frida ja Tuuli menivät HMV:lle selailemaan leffoja ja minä Forever 21:iin. Ja toi kauppa oli kyllä tosi kiva. Löysin juuri sellaisen vyön mitä olin etsinyt ja pari paitaa. Loppuaika sitten norkoiltiin Costassa ja käytiin pyörähtämässä parissa kaupassa kun ei vaan enää jaksanut istuakaan. Ja siis voitteko kuvitella, että siinä oli jopa hetken tylsää. Mitää ei jaksanut tehdä eikä olisi kunnolla oikeastaan kerennytkään ennen junien lähtöä.
Seuraavan kerran Lontooseen suuntaankin reilun kahden viikon päästä äidin, isän ja Ellan kanssa, ehkä jonkinlaisen oppaan roolissa.

Ja viikonlopun kuulumisista vielä tähän hetkeen.
Mun pää on nyt aivan sekaisin, kun sain koulupaikan Jyväskylästä, Humakin kulttuurituotanto linjalta. Ja olin jos suunnitellut meneväni töihin, mutta nyt ei olekaan töitä siellä missä niitä luulin olevan ja Aaaaah. Haluaisin tehdä avoimessa yliopistossa kasvatustieteen opintoja, mutta .... Oon ihan sekasin, enkä tiiä mitä pitäis tehdä. Onneksi tässä on vielä hetki aikaa miettiä kun pitää ilmoittautua kouluun viimeistään viimenen päivä jos sen meinaa ottaa vastaan. Tuntuu, että oon miettinyt ihan liikaa kaikkea. Nyt haluisin laittaa aivot narikkaan ja vaan olla miettimättä ja murehtimatta mitään, mutta helpommin sanottu kuin tehty.