Ensimmäisen kerran sain vastaavanlaisen mutta vielä vahvemman allergisenreaktion kaksi vuotta sitten koulussa. Silloin lääkäri sanoi ettei tarvitse lähteä tutkimaan sen enempää, jos toistuu niin sitte. Täytynee siis suunnata allergiatesteihin Suomeen palattua.
Täällä kevät tulee n. 2kk aikaisemmin kuin Suomessa, siispä epäilen reaktion johtuvan jostain kasvista. Mahdollisesti pähkinäpensas. Saa nähdä. Toivottavasti nämä allergiset reaktiot jäisivät täällä olon aikana tähän. We'll see!
Samalla reissulla kun kävin hakemassa allergialääkettä päätin poiketa katsomassa Worthing -kortteja vielä toisesta Clinton cards kaupasta. Ja ilokseni siellä oli kolmea erilaista. Jee! Viikonlopun ohjelmaan tulee kuulumaan siis postikorttien kirjoittelu sukulaisille Suomeen.
Lisäksi poikaystäväni pääsi armeijasta tänään ensimmäisille lomille. Skype linjat lauloivat illalla puolitoista tuntia. Oli ihana nähdä ja kuulla toisiamme. Vaikka ollaankin viestitelty hieman kuulumisia niin ei se ole sama asia kuin puhuminen. Totta kai siinä tuli itku kun puhelu täytyi lopettaa ja ikävä iski taas päin kasvoja. Mutta eiköhän tämä ikävä tästä taas helpota ja huomenna ja sunnuntaina voidaan taas jutella.
Loppuun vielä muutama kuva maanantaiselta kävelyltä rantaan. Iltapäivällä klo13 merivesi oli vieläkin näin matalalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti